|
|
|||
|
Kiitos tästä kivasta ohjeesta kuuluu blogiin Nukkekotipäiväunia. Tuosta se lähtee. Etsin ensin kätköistäni tukevan kangastilkun. Mittasin 1:1 maton leveyden ja muutin sen 1:12 mitaksi, elikkäs 6,5cm. Tilkkuun sopi juuri ja juuri kolme sellaista mattoa rinnan. Purkasin kankaan päädyistä sen verta että riittää sitten 6mm hapsuihin. Piirsin lyijykynällä matot ja reunakohdat pensselöin rispaantumisenestoaineella. Sitten vaan jätin kuivamaan.
Kun tökötti oli kuivanu, leikkasin reunat ja hapsut suoriksi viivaimen ja leikkurin avulla, simmonen mitä käytetään esim. tilkkutyötilkkujen leikkaamiseen.
Kiinnitin kankaan alustaan maalarinteippitöllöillä. Sitten pensselöin aina 2-3 senttiä kerrallaan liimaa kankaalle ja laitoin villalanganpätkiä yksi kerrallaan. Kankaani oli sen verran tiivis, ettei se liimautunut tässä vaiheessa tuohon alustaan
Liiman kuivuttua lätkäisin työn nurinperin ja leikkasin matot irti toisistaan.
Tadaa. Helppoa kuin heinänteko.
Tuossa vielä lähikuvaa. Maton värit ei nyt varmaan ihan ole Potinperään suunniteltu, mutta kun innostus iski ja oikean väristä lankaa ei ollut. Tuo on jotain 7 veljestä lankaa, simmosta kirjavaa. Nyt kun olen harjoitellut, seuraavaksi hommaan hiukan ohuempaa lankaa ja toiset värit. Jos vaikka se matto nro 67 olisi sitten juuri se oikeanlainen. Heh.
|
Kirjoittaja
Nukkekotiblogi. Potinperän töllissä elelee ittekseen Jaakko (78v) kollinsa kanssa. Jaakolla on tekonivel vasemmassa polvessa, mutta vielä hän vetreästi tiputtelee pontikkapannullaan. apuväline
potinperän kestotilaus
liikenne potinperässä
kävijät kartalla
kävijälaskuri
kielenkääntäjä
Machine translation yields comical results :D |
||